Olen asukasaktiivi ja autan päivittäin Pakilan, Paloheinän, Torpparinmäen ja Oulunkylän asukkaita aivan tavallisissa asioissa. Meneillään olevan vaalikampanjan aikana asukkaat ovat keskustelleet kanssani lähipalveluista ja yleiskaavasta.
Paloheinän toimivaa terveysasemaa on kehuttu. Sen säilyttämiseksi olen tehnyt paljon työtä ja onnistunut. Alueella asuvat pikkulasten vanhemmat toivovat kovasti, että saavat lapsilleen päivähoitopaikan kotinsa läheltä. Katujen kunnossapito saa moitteita jatkuvasti: asfaltti purkautuu, kuoppia ei täytetä, kadut pölisevät pitkään ja vähälumisinakin talvina auraus takkuaa. Näistä aiheista olen kymmeniä kertoja ollut yhteydessä rakenusvirastoon ja menestykseksi voidaan lukea edellisen katukunnossapitäjän Staran vaihtaminen YIT-Allianssiin. YIT:llä on tosin liian vähän kalustoa, minkä vuoksi auraaminen kestää.
Tämän vaalikampanjan aikana on noussut esille uusi vakava keskustelun aihe – yleiskaava 2016:n vaikutukset omaan asumiseen. Varsinkin eläkeläiset kokevat muuttopakon uhkaavan. Minua on tultu tapaamaan vartavasten yleiskaavan vuoksi. Nämä keskustelut ovat olleet pitkiä ja olen huomannut, että asioita on pohdittu etukäteen kotona ja naapuristossa.
Paikallinen valuutettu on palveleva linkki asukkaiden ja hallinnon välillä. Toimivat lähipalvelut ovat tärkeitä meille kaikille. Hoidan näitä asioita jatkossakin, jos Te äänestäjät valitsette minut valtuustoon – neljännelle kaudelleni.